Islanti
Islanti on osa Pohjoismaita.
Helsingistä Islantiin kestää lentokoneella vähän yli kolme tuntia. Islannin
rahayksikkö on kruunu, króna (marraskuussa
2011 yksi euro on 159.56 kruunua). Kalastus on Islannin tärkein
elinkeino. Palveluammatit ovat myös suuri työnantaja, niistä tärkeimpänä ehkä
turismiin liittyvät alat. Islannin ilmasto on leuto ympäri vuoden Golfvirran
ansiosta. Talvella lämpötila on kylmimmillään –10-15 °C-astetta, kesällä lämpimillään
23-24,5 °C-astetta.
Pinta-ala: Islannin pinta-ala on 103 000 neliökilometriä, joka
on vähemmän kuin 1/3 Suomen pinta-alasta. Viljelysmaata on 1 %, karjan
laidunmaata 20 %. 11 % peittää laava ja 12 % jäätikkö. 3 % on järviä ja muu osa
maata on autiomaata.
Pääkaupunki: Reykjavík,
jossa on noin 114 000 asukasta. Se on myös Islannin suurin kaupunki.
Reykjavikin lisäksi pääkaupunkiseutuun kuuluvat lähikaupungit Mosfellsbær, Kópavogur, Garðarbær, Seltjarnarnes
ja Hafnarfjörður.
Noin 60 % islantilaisista asuu tällä alueella.
Historiaa: Islanti oli itsenäinen valtio 900-luvulta
1200-luvun puoleenväliin, jolloin se joutui Norjan hallintaan. Myöhemmin myös
Tanska hallitsi Islantia Norjan kanssa. 1900-luvun alkupuolella Islanti sai
itsehallinnon, ja 1918 siitä tuli oma valtionsa, jolla oli yhteinen kuningas
tanskalaisten kanssa. 17. kesäkuuta 1944 maa julistautui täysin itsenäiseksi ja
sille valittiin ensimmäinen presidentti. Islannissa on ollut maailman
ensimmäinen demokraattisilla vaaleilla valittu naispresidentti.
Luonto: Islannin luonto karu ja autio. Eroosio on
voimakasta ja sitä vastaan kamppailu tärkeä osa luonnonsuojelua. Islanti on
syntynyt tulivuorenpurkausten seurauksena kahden mannerjalustan väliin ja
sijaitsee mannerlaattojen välisessä saumakohdassa. Sauman tulivuoret toimivat
edelleen vilkkaasti ja Islannissa kiinteä maankuori on paksuudeltaan paikoin
vain muutama kilometri. Monin paikoin kuumaa vettä on aivan maan pinnassa
muodostaen kuumia lähteitä, geysireitä.
Islannin maaperä kuuluu
maailman tuliperäisimpiin. Maan asuttamisen jälkeen tunnetaan 150
tulivuorenpurkausta ja niitä lasketaan tapahtuvan noin viiden vuoden välein. Tunnetuin
tulivuori, Hekla, on edelleen aktiivinen ja on purkautunut viimeksi 1991.
Tuliperäisyyden
äärimmäisenä vastakohtana Islannista löytyy valtavia jäätiköitä. Ne peittävät
11,5 % maan pinta-alasta, noin 11 800 km2. Viime vuosien aikana ne ovat
ohentuneet ilmaston lämpenemisen johdosta.
Erikoista: Islantilaisessa puhelinluettelossa ihmiset on
aakkostettu etunimen mukaisesti, sillä etunimi on virallinen nimi.
"Sukunimi" ilmoittaa isän nimen eli kenen isän tytär tai poika on
kyseessä. Kristin Einarsdóttir on Kristin Einarin tytär ja Páll Einarsson on
Páll Einarin poika. Joitakin vanhoja sukunimiä on käytössä, mutta nykyisin laki
velvoittaa ihmiset muodostamaan nimensä isän tai äidin nimestä.
Tekijät: Kiia, Justus,
Susanna ja Peki.
Tuo nimi juttu oli kiva :)
VastaaPoista